Ristiriitaa

Minä sain oivalluksen. Kipeän sellaisen.
Filosofiaani kuuluu ajatus siitä, että lapset valitsevat vanhempansa.
Se on ollut tavallaan rauhoittava tieto, varsinkin silloin, kun hyvät neuvot lasten kasvatuksessa ovat olleet kateissa. Että tämmöisen valitsitte, äidiksenne.

En tarkoita, etten kantaisi vastuuta. 

Kolmas lapseni on haastanut minut. Ristiriitaan itseni kanssa.
Minut, joka enneagrammityyppi yhdeksikkönä karttelee ristiriitoja.
Hui. Vihaa ei ole koskaan saanut ilmaista, opin lapsena.
Opin elämään näkymättömänä.
Opin tasapainoilemaan ristiriitojen välissä. Diplomaatti, joka kadotti itsensä.



Olen ollut pitkään ristiriidassa itse luomani tilanteen takia.

Niin, tai tässä tullaan siihen, kuka loi mitä ja miksi.
Muutamia vuosia sitten, oltuani pitkään yksin, minua alkoi vetää puoleensa eräs henkilö.
No, ei hänestä sen enempää, sillä tavallaan hän on sivuhenkilö tässä näytelmässä. Myönnettäköön hänelle sivuosa-Oscar, tai Jussi, suoritus oli hyvä.

Tuntui kuin minua olisi ohjannut joku Suurempi Voima,  -niin, hassua sanoa noin, kun kyse oli fyysisestä vetovoimasta - jolle en voinut mitään. Sinä iltana, kun tapahtui Jotakin.

Minua vietiin kuin pässiä narusta.
Ja minä sanoin, tästä ei tule mitään. Tämä loppuu, ennen kuin alkaa.


Loppupisteen jälkeen tuntui kuin näkymätön maailma olisi taputtanut käsiään.
Hyvä!

Noin 9 kuukauden kuluttua ymmärsin, että niille taputuksille oli kaksi syytä:
loppu ja alku. Tässä järjestyksessä.
Minua siunattiin vielä nelikymppisenä ihanalla lapsella!
Matka on ollut ristiriitainen, mikä ihanuus ja mitkä itsesyytökset.
Tämä lapsi valitsi minut äidikseen ja elämän arjen ilman isää.
Pidin ovea auki, isyydelle. Lapsen takia.

Aika raskasta tämä ovinaisen homma.

Enää en tiedä pidänkö. Joskus ovi sentään käy, vliuh vliuh, niin kuin saluunan ovi lännen filmeissä. Joskus, hurjimmissa mielikuvissani, tekisi mieli lainata Chisulta vasaraa, ja naulata ovet kiinni.


Itsesyytökset ovat olleet sellaisia, ilmassa viuhuvia ruoskija.
Jos olisin valinnut paremmin.
Jos olisin.
Jos olisin.


Jos olisin tehnyt jotain toisin, minulla ei olisi tätä lasta. Juuri tätä lasta.

Tätä rakasta, ihanaa, suurta opettajaa, elämän oppilasta, pientä poikaa, lasta kanssani.
Aikuisilla lapsillani ei olisi pikkuveljeä.

Ristiriitainen olo. Vihaa  ja rakkautta.
Viha vaan ei tunnu oikein sallitulta, kuten ei koskaan minun elämässäni.

Anteeksiantoa itselle. Toiselle.


Oivallus, kipeä oivallus. Lapset valitsevat vanhempansa.

Onko annettava sielulle (lapselle) anteeksi, että hän valitsi elämän ilman isää, oppiläksykseen tänne maan päälle? Ja antoi sitä myötä myös minulle tärkeitä oppiläksyjä, mahdollisuuksia oivaltaa itsestäni ja elämästä jotakin...
Olen anteeksianto.
(Ilmankos lapseni on pyytänyt enkeleiltä: toimittakaa hyvä mies äidilleni, kiitos.)


Ymmärrän, että tämä sielu halusi tulla maailmaan ja olen siitä niin kiitollinen!
Rohkea sielu.
Nyt niitä on tullut jo kolme kauttani, rohkeita sieluja.
Kunpa tämä jousi muistaisi roolinsa...
(Kahlil Gibranin sanoin:)


Sinun lapsesi eivät ole
sinun lapsiasi,
he ovat itsensä
kaipaavan elämän
tyttäriä ja poikia.
He tulevat sinun kauttasi
ja vaikka he ovat
sinun luonasi,
he eivät kuulu sinulle.

Voit antaa heille rakkautesi,
mutta et ajatuksiasi,
sillä heillä on heidän
omat ajatuksensa.

Voit pitää luonasi heidän
ruumiinsa, mutta et
heidän sielujaan, sillä
heidän sielunsa
asuvat huomisessa,
jonne sinulla ei ole pääsyä,
ei edes uniesi kautta.

Voit pyrkiä olemaan
heidän kaltaisensa,
mutta älä yritä heistä tehdä
itsesi kaltaista,
sillä elämä ei kulje
taaksepäin eikä
takerru eiliseen.

Sinä olet jousi,
josta sinun lapsesi
lähtevät kuin elävät nuolet.
Kun taivut jousimiehen
käden voimasta,
taivu riemulla.