Yllätyspostia

Voi elämän kevät!

Postilaatikossani oli kirjekuori. Käsinkirjoitetut kuoret saavat mielen heti uteliaaksi.

Avasin sen mietteliäänä, myöhästyneet nimipäiväonnittelut, kenties.
Kuoressa oli sisällä toinen kuori, jossa luki:
"Henkimaailma kiittää jaksamisesta "<3 

ja sisällä lahjakortti Stockmannille. 

Mitäh? Olin aivan ymmälläni, ja ILOINEN! 
Se tuntui todella ihanalta, saada tuollainen yllätysposti.

En vieläkään tiedä, kuka oli tuon rakkaudellisen teon takana, henkimaailman välittäjänä.
Olen kiitollinen, sillä tuo kokemus vahvistaa muutosta elämässäni.
Ajattelun kautta tulevaa muutosta.

Kaikki on mahdollista.

Ystävä vai ei?

Onpa ollut tahmeata. Ajatuksia maaliskuun alussa on herännyt ehkä kaksi. Eikä kai semmoista kahden lauseen kokoonpanoa voi vielä blogitekstiksi laittaa.
Noh, katsotaan nyt mitä tulee ulos. Ehkä muutakin kuin sappinestettä.
 
Helmikuun olympialaisista selvittiin, univelka kasvoi kyllä. Liekö sillä sitten vaikutusta, mutta maaliskuun alkuun jysähti taas semmoinen karmaiseva migreenijakso.  Kaunistelematta, liioittelematta sanon (minä, joka en kiroile): migreenini on kolmen päivän ja kolmen yön uneton oksennushelvetti vähintään kolmen viikon välein. Huh, en ole koskaan käyttänyt siitä noin voimakasta sanallista ilmaisua!
Bonuksena tulee henkinen taakka siitä, että 5-vuotias lapseni joutuu kokemaan tämän läheltä. Miten pelottavaa on, kun äiti on tärisevä, oksentava punasilmäinen zombi. Minä tuotan hänelle pettymyksiä, kun lapselle on sanottava: Nyt ei voida mennä ulos, kun äiti oksentaa. Tänään emme voi lähteä luistelemaan, kun äiti oksentaa. Satuhetki jää illalla väliin, kun äidin silmät ei kestä valoa.
Perusasiat olen turvannut hänelle noinakin päivinä, ruokailuineen ja iltapuuhineen. Olen  miettinyt, miten paljon ihminen kuitenkin jaksaa rakkaiden puolesta.


Pohdin tosissani, onko kehoni viholliseni vai ystäväni, olenko minä itseni vihollinen vai ystävä.
Kaikki vaihtoehtohoidot ja myös yläkerran auttajat ovat viestittäneet minulle kyseessä olevan aineenvaihduntahäiriö.
Mitä voin tehdä?

Nyt on edessä ruokaremontti. Olen syönyt yli viisi vuotta aamuisin Neljän viljan puuroa, koska olen pitänyt mausta ja ajatellut sen olevan terveellistä. Suolistoni ei enää ilmeisesti ajattele niin. Nyt kokeillaan muita aamupaloja, ja katsotaan mitä tapahtuu vatsasektorilla.
Kaikki kysyvät muuten aina: "Onko sinulla migreeniin lääkitystä? "

Olen joskus kauan, kauan sitten kokeillut minulle määrättyjä lääkkeitä, mutta koska haluan löytää syyn tälle oireilulle ja koska en halua popsia Burana 1000 mg tai keskushermostoa lamaannuttavia tabletteja, niin olen siis ilman lääkitystä.

Sehän olisi yhteiskunnalle helpompaa, että minäkin ajattelisin: migreeniin kuuluu syödä migreenilääkkeitä. Minulla on vaan sellainen käsitys ihmisestä, että ongelma ei poistu oiretta lamaannuttamalla. Se kyllä tuntuu olevan trendi, kaikkeen vaan pillereitä: masennukseen, ylipainoon, suruun, migreeniin, verenpaineeseen, kolesteroliin, paniikkihäiriöön, unettomuuteen. Ja sitten ihmetellään, että ihmiset voivat huonosti.
Minä uskon, että keho on viisas, eikä turhaan anna signaaleja. Jos elimistössä on epätasapaino, niin keho antaa merkkejä.
Uskon, että terveyteen vaaditaan oman kehon tuntemista ja kuuntelemista. Mikä sopii juuri minulle.
Sitä minä tässä opettelen. Haluan tehdä valintoja rakkaudella. Joudun luopumaan jostakin, ehkä lopullisesti. Ehkä tilalle tulee uusia makuelämyksiä. Olen päättäväinen ja sitkeä. Olen anteeksiantava aikaisempien valintojeni suhteen. Kuten olen varmaan aiemminkin sanonut, kehoani ei ole rasitettu pelkästään huonolla ruokavaliolla, vaan myös niillä "kielletyillä tunteilla". Viha on kehossani niin syvälle kätkettynä, että annos kerrallaan sitä oksentelen migreenipäivinä ulos.
Joten älä sinä purkita kehoosi vihaa, etsi tapoja purkaa se, kuitenkin niin ettet vahingoita itseäsi tai muita. Maksa ja sappi voivat paljon paremmin kun et varastoi vihaa.

Jos sinulla on lapsia, anna ja salli heidän tuntea tuntea kaikkia tunteita. Opeta, miten voi turvallisesti purkaa tuntemuksiaan ja käsitellä niitä. Opeta heidät puhumaan niistä.

Vitamiiini- ja hivenainetasapaino on myös tärkeä, ja se on itselläni myös huomioonotettava asia. Samoin oman elämäni tunnepuoli. Oi, kyllä tätä itsetutkiskelua saa siis tehdä koko elämänsä!
Minusta tuntuu, että opin päivä päivältä enemmän tästä pienestä Leilasta.

Julistan täten pyrkimyksekseni löytää tasapaino kehooni ja elämääni. Valitsen asioita, jotka tukevat  tätä päämäärääni. Salllin itseni tuntea. Valitsen kannustavia ajatuksia, jotka tukevat matkaani.
Inspiroidun ajatuksesta, että rakastan ja kunnioitan kehoani! Keho tekee minut näkyväksi maan päällä.

Valitsen siis ystävyyden.