Ristiriitaa

Minä sain oivalluksen. Kipeän sellaisen.
Filosofiaani kuuluu ajatus siitä, että lapset valitsevat vanhempansa.
Se on ollut tavallaan rauhoittava tieto, varsinkin silloin, kun hyvät neuvot lasten kasvatuksessa ovat olleet kateissa. Että tämmöisen valitsitte, äidiksenne.

En tarkoita, etten kantaisi vastuuta. 

Kolmas lapseni on haastanut minut. Ristiriitaan itseni kanssa.
Minut, joka enneagrammityyppi yhdeksikkönä karttelee ristiriitoja.
Hui. Vihaa ei ole koskaan saanut ilmaista, opin lapsena.
Opin elämään näkymättömänä.
Opin tasapainoilemaan ristiriitojen välissä. Diplomaatti, joka kadotti itsensä.



Olen ollut pitkään ristiriidassa itse luomani tilanteen takia.

Niin, tai tässä tullaan siihen, kuka loi mitä ja miksi.
Muutamia vuosia sitten, oltuani pitkään yksin, minua alkoi vetää puoleensa eräs henkilö.
No, ei hänestä sen enempää, sillä tavallaan hän on sivuhenkilö tässä näytelmässä. Myönnettäköön hänelle sivuosa-Oscar, tai Jussi, suoritus oli hyvä.

Tuntui kuin minua olisi ohjannut joku Suurempi Voima,  -niin, hassua sanoa noin, kun kyse oli fyysisestä vetovoimasta - jolle en voinut mitään. Sinä iltana, kun tapahtui Jotakin.

Minua vietiin kuin pässiä narusta.
Ja minä sanoin, tästä ei tule mitään. Tämä loppuu, ennen kuin alkaa.


Loppupisteen jälkeen tuntui kuin näkymätön maailma olisi taputtanut käsiään.
Hyvä!

Noin 9 kuukauden kuluttua ymmärsin, että niille taputuksille oli kaksi syytä:
loppu ja alku. Tässä järjestyksessä.
Minua siunattiin vielä nelikymppisenä ihanalla lapsella!
Matka on ollut ristiriitainen, mikä ihanuus ja mitkä itsesyytökset.
Tämä lapsi valitsi minut äidikseen ja elämän arjen ilman isää.
Pidin ovea auki, isyydelle. Lapsen takia.

Aika raskasta tämä ovinaisen homma.

Enää en tiedä pidänkö. Joskus ovi sentään käy, vliuh vliuh, niin kuin saluunan ovi lännen filmeissä. Joskus, hurjimmissa mielikuvissani, tekisi mieli lainata Chisulta vasaraa, ja naulata ovet kiinni.


Itsesyytökset ovat olleet sellaisia, ilmassa viuhuvia ruoskija.
Jos olisin valinnut paremmin.
Jos olisin.
Jos olisin.


Jos olisin tehnyt jotain toisin, minulla ei olisi tätä lasta. Juuri tätä lasta.

Tätä rakasta, ihanaa, suurta opettajaa, elämän oppilasta, pientä poikaa, lasta kanssani.
Aikuisilla lapsillani ei olisi pikkuveljeä.

Ristiriitainen olo. Vihaa  ja rakkautta.
Viha vaan ei tunnu oikein sallitulta, kuten ei koskaan minun elämässäni.

Anteeksiantoa itselle. Toiselle.


Oivallus, kipeä oivallus. Lapset valitsevat vanhempansa.

Onko annettava sielulle (lapselle) anteeksi, että hän valitsi elämän ilman isää, oppiläksykseen tänne maan päälle? Ja antoi sitä myötä myös minulle tärkeitä oppiläksyjä, mahdollisuuksia oivaltaa itsestäni ja elämästä jotakin...
Olen anteeksianto.
(Ilmankos lapseni on pyytänyt enkeleiltä: toimittakaa hyvä mies äidilleni, kiitos.)


Ymmärrän, että tämä sielu halusi tulla maailmaan ja olen siitä niin kiitollinen!
Rohkea sielu.
Nyt niitä on tullut jo kolme kauttani, rohkeita sieluja.
Kunpa tämä jousi muistaisi roolinsa...
(Kahlil Gibranin sanoin:)


Sinun lapsesi eivät ole
sinun lapsiasi,
he ovat itsensä
kaipaavan elämän
tyttäriä ja poikia.
He tulevat sinun kauttasi
ja vaikka he ovat
sinun luonasi,
he eivät kuulu sinulle.

Voit antaa heille rakkautesi,
mutta et ajatuksiasi,
sillä heillä on heidän
omat ajatuksensa.

Voit pitää luonasi heidän
ruumiinsa, mutta et
heidän sielujaan, sillä
heidän sielunsa
asuvat huomisessa,
jonne sinulla ei ole pääsyä,
ei edes uniesi kautta.

Voit pyrkiä olemaan
heidän kaltaisensa,
mutta älä yritä heistä tehdä
itsesi kaltaista,
sillä elämä ei kulje
taaksepäin eikä
takerru eiliseen.

Sinä olet jousi,
josta sinun lapsesi
lähtevät kuin elävät nuolet.
Kun taivut jousimiehen
käden voimasta,
taivu riemulla.



   

Otan vastaan

Tänään ei ole ollut minun päiväni.

Tai oikeastaan tuntuu, että koko kuukausi on ollut omituinen.
Eilen illalla tuli aiheutettua kriisi ilmeisen temperamenttiselle "feisbuuk-kaverille".
Mies ei ymmärtänyt huumoriani. Eikä anteeksipyyntöäni.
Ja lemppasi minut yli laidan fb-paatistaan.

Aamulla löysin postilaatikosta eilen tulleen kuoren oppilaitoksesta.
Kuori oli niin ohut, että arvasin jo sisällön.
"Valitettavasti valinta ei tällä kertaa osunut teihin."


Tunne sisälläni oli jotenkin ristiriitainen. Harmitti, sillä olin jo inspiroitunut ajatuksesta oppia uutta.
Hyödyllistä. Suunnitelma vuodelle 2010 repesi siinä kirjekuorta avatessani palasiksi.
Samalla, hassulla tavalla, ajatuksiini pulpahti: No jos se ei ollut tämä mitä vuosi tuo tullessaan, niin mitähän se voi olla?  Vähän niin kuin tuolla yläkerrassa joku nyt hymyilisi, että niin sinä luulit tietäväsi seuraavan askeleen elämässäsi. Niin sinä luulit löytäväsi ystävän, joka sinua suojelee, sanoisi Tero Vaara tuosta iltahässäkästä. Ehkä.



Entinen työkaverini soitti eilen ja pyysi "terapiaa". Kuuntelin häntä ja huomasin, että puhelimessa itseltäni tulee usein myös jopa ihan fiksuja ajatuksia elämästä. Kuulin itseni sanovan
Se, mitä vastustat elämässäsi, lisääntyy.


Tämä ajatus tuli mieleen, kun olin avannut kirjekuoren. 
No niin, otetaan tieto vastaan. Ilman vastustusta.

Enkä vastustanut illalla sotkua, mikä oli seurausta yht´äkkisestä innostuksestani tehdä pakastemarjoista ja soijamaidosta smoothieta. Hunajakökkäre sekoitti kyhäelmäni sananmukaisesti seinille. Vaatteista puhumattakaan.
Näin sitä väriä tuli elämään, mitä tuossa pari päivää sitten tilasin.
Ilman vastustusta.
Otetaan vastaan vaan!

Uutta väriä

No niin. Päivä siinä melkein meni.
Kun ihan itse opettelee näitä tietotekniikan ihmeitä.
Ihana blogituttavuuteni Pilviharso on antanut jo muutamia hyvä vinkkejä, ja tänään olin omatoiminen.

Olen ihaillut hänen ja muiden bloggaajien kauniita sivupohjia.
Nyt päätin itsekin tehdä asialle jotain. Uutta väriä elämään.
Jostain se on aloitettava.


Ajattelin, että saan samalla jo vähän esimakua tulevasta.
Odotan saavani tietoa tällä viikolla tuleeko minusta opiskelija.
Vuodeksi.


Siunasin mielessäni tätä Elegia-sivustoa. Tälläinen haahuilijakin uskalsi tarttua toimeen, rohkeasti väkertelemään  muutoksia Hooteeämällään, Javascriptin kimppuun ja muihin, mihin en olisi aikaisemmin koskenut. A) koska kaikki mitä teet koneella, vie aikaa  b) koneen tilttaus takuuvarmaa amatöörin käsissä c) olisi tarvinnut soittaa exälle (huom. erottu 12 v. sitten ja edelleen hänellä on käsitys, että kaikki ovat yhtä nopeita koneen kanssa kuin hän)  d) merkit jonossa ilman älykästä lauserakennetta pelottavat minua  >div > aaaaaa_c_ FbcO tai jotain.


Kiitos, että on olemassa naisia, jotka ymmärtävät naisia. Koneella.
Kiitos myös miehille. Tasapuolisesti.


Uuden oppiminen on mielestäni innostavaa. Uskon, ettei ihminen ole koskaan liian vanha oppimaan uutta. 
Tunnustan ja ennustan, (niin tuo ON tarttunut Lupauksesta!) että tämän vuoden tavoitteeni on inspiraatio. 
Tuntea jotakin sellaista kuplivan tuntuista tunnetta, ihanaa säkenöintiä. 
Siitä, että on juuri nyt tässä kohtaa elämässään. Että voi oppia uutta, että voi inspiroitua vaikka uudesta blogipohjasta. Siitä, että jokin elämää suurempi tietää kaiken sen, mitä minun ei tarvitse tietää. Inspiroitua siitä, että minä olen minä.

Mikä on sinun tavoittelemasi tunne? Uskotko, että voit lähteä sitä tavoittelemaan?
Unohda asiat, joita tavoittelet ja mieti, mitä tunnetta ne sinulle edustavat.
Asioiden takaa löydät vastauksia. Lisäämällä sitä tunnetta elämääsi, mitä tavoittelet, tuot ne asiat lähellesi!

Niin minä uskon. Väritä elämääsi! 

Puhdistautuminen

Tuntuu, että tämä vuosi on alkanut kohdaltani puhdistautumisen merkeissä.
Migreenipäivien päätteeksi, harvinaisempi vieras flunssa, iski kyntensä minuun topakasti.

Olen kokenut, että flunssasta pääsee parhaiten eroon perinteisillä lepo ja kuuma mustaviinimarjamehu -hoidoilla. Sairastaa, kun on sairas.

Mehua on nyt litkitty hunajalla höystettynä, ja johan flunssa ymmärsi lähteä muille maille.

En tiedä johtuuko petipäivistä vai Merkuriuksen perääntymisestä, mutta jotenkin olo on ollut kuin höyrykattilalla ilman höyryä. Tai oikeastaan, jos tarkemmin ajattelee, ilman vettä. Siis sellainen tyhjä. Liikkumaton. Sisäänkääntyvä. Kuiva.
Silloin helposti harhautuu ajattelemaan, että on jotenkin ansassa.

Itsensä kanssa. Olemattomien ajatuksiensa kanssa. Tyhjän päänsä kanssa.
Juuri kun on kuvitellut vuodenvaihteen tuovan filosofisen hienoja oivalluksia, joita voisi jakaa toisten kanssa.

Että onkin mennyt kaksi askelta taaksepäin, palannut lähtöruutuun.

Tabula rasa.


Se voi ollakin hyvä juttu. Puhdistaa mieli menneestä vuodesta.
Mahtuu sitten uutta sisään.
Vaihtaa puhdasta vettä siihen kattilaan, ettei aina niitä samoja asioita höyryttele
ja keittele.

Sisäinen kuivuus kun tahtoo näkyä ulospäin.
Tankkaa siis vettä!


(tähän filosofiseen puristukseen ja ohjeeseen on hyvä lopettaa. Olen armollinen itselleni, parempi mennä nukkumaan.) 












 

Haluan

Tervetuloa vuosi 2010!

Olen monena vuodenvaihteena toivonut, että tuleva vuosi olisi edeltänyttä helpompi. Että olisin oppinut jotakin, kasvanut henkisesti ja osannut antaa anteeksi.
Itselleni.

Että olisin oppinut ymmärtämään, mihin voin itse vaikuttaa ja mitä asiat ovat niitä, joita en voi muuttaa. Ja hyväksyä näiden eron, kuten Arvo Ylppö on joskus filosofioinut.

Varmaa on se, että voin muuttaa vain itseäni. Minkälainen ihminen haluan olla vuonna 2010?
Haluan olla ja elää tässä hetkessä. Haluan rakastaa ja kunnioittaa itseäni sieluna, joka ON kasvanut tällä maanpäällisellä matkallaan. Haluan olla läsnä läheisilleni niin, että he tuntevat todellisen minäni ja olemukseni. 


Haluan olla silta näkyvän ja näkymättömän välillä. 
Ja  "Bridge over trouble water".

Haluan olla hän, joka muistaa miten olla Lapsi.
Haluan olla hän, joka tietää miten olla Nainen.
Haluan muistaa Sieluni Suunnitelman ja olla se.


Olisikohan siinä tavoitetta vuodelle 2010?
Entä sinä, minkälainen ihminen haluat olla tässä ja nyt?

Mahdollisuuksien vuotta meille kaikille!