Sydämen asia

Hymyilyttää.
Monestakin syystä.

Minulla oli aivan sanoinkuvaamattoman ihana viikonloppu kesäseminaarissa Helsingissä, kulttuurikeskus Sofiassa.
Henkisen yhdistyspiirimme kattaus ympäri Suomea oli paikalla ja ohjelma sen mukaista.
Sielun ja sydämen ravintoa sai myös ihanasta merellisestä ympäristöstä, luonnosta, ihmisistä ja kauniista ikoneista, joita kulttuurikeskus oli tulvillaan.

Itse en ole ortodoksi, mutta ikonit ovat aina puhutelleet minua.

Hymyilyttää siksikin, että mieleeni tuli äsken ajatus: näkymätön lapsi puuhastelee näkymättömien asioiden kanssa, ja näkymättömän maailman kanssa.
Onkohan tässä joku elämän paradoksi?

Olen harannut vastaan omaa polkuani. Sydämeni asiaa. 
Sielunsuunnitelmaani.
Että jos otan käyttöön vain vähän, jotain. Että jos antaudun vain pikkuisen, hallitusti.
Että minä pysyn ohjaksissa.
Että. Ja jotta.

Viime viikonlopun kokemukset vahvistivat, että näitä näkymättömiä asioita kuuluu sielunsuunnitelmaani. Niin vahva ilo ja kiitollisuus täyttivät koko olemukseni.
istuin perjantai-iltana vessanpöntöllä ja itkin ilosta.
Että olen saanut kokea niin ihanan päivän, täynnä rakkautta.
Olisin voinut tietysti valita kauniimman paikan iloitkulleni, mutta jollain lailla tuo paikka
oli juuri oikea. 
Tässä elämässä laskettuna minä olen niin monen monta päivää viettänyt vessassa laatoittamassa, kivulla, että tuntuu kuin nyt elämässä olisi alkanut ihan uusi vessakulttuuriaika.
Ilon aika!

Hymyilyttää, hieman yli kaksi kuukautta ilman kahvia, ilman migreeniä. Pari pientä alkua oli, mutta menivät ohi. Kiitollisuus, ilo suuri asiasta ja päälle hurraa-huudot vihreälle teelle. 

Hymyilyttää, kun sain tietoa menneistä elämistäni. Monta asiaa tässä elämässä loksahti kohdilleen. Minun elämässä. Ei sinun tarvi uskoa.

Hymy avaa sydäntäni. 
Aika irrottaa käsijarru ja antaa elämän viedä.
Tapahtukoon Sinun tahtosi, sillä minä en aina tiedä.
Minä opettelen vasta luottamaan siipiini.
Lennetään yhdessä!