Toivotaan, toivotaan

Ajattelin, että on parempi antaa tunnekuohujen rauhoittua, ennen kuin kirjoittaa tänne mitään.
Katselin tässä taannoin tvKakkosen Homoiltaa.
Huh, mikä takapajula tämä Suomi vielä joissakin asioissa onkaan!

Minun suvaitsevaisuuttani koettelivat suvaisemattomat ihmiset.
Miten voimakasta onkaan halu tuomita toisia! Onko tekopyhyyttä se, että toisaalla ollaan niin kristillisiä, ja toisaalla niin suvaitsemattomia?

Minulle on päivänselvää, että me kaikki olemme samasta lähteestä. Kenelläkään meistä ei ole varaa tuomita toista. Eikö se ole itsensä ylentämistä? Siis jos alkaa tuomita ihmisiä sen perusteella, ketä he rakastavat?
Ei, anteeksi vaan Päivi Räsänen ja piispa Matti Repo, minä en suostu ymmärtämään kantaanne.

Nuorin lapseni kysyi minulta (pari päivää ennen tätä homoiltaa): " Äiti, mikä on homo?"
Kerroin hänelle: Hän on ihminen, mies, joka rakastaa miestä, ja haluaa olla parisuhteessa toisen miehen kanssa, samoin kuten nainen ja mies voivat olla parisuhteessa. Tai nainen ja nainen. Hetkeksi ilme muuttui vakavaksi ja surulliseksi:"Äiti, ne ei sitten voi saada lapsia?" Sanoin, että voivat adoption kautta. (minulla oli hieman laajentunut käsite siitä). " Ai, no hyvä!" hän sanoi ilahtuneena.
Hänen mielipiteensä oli, että kaikilla olisi oikeus lapsiin.

Maailmassa tarvitaan enemmän tekoja rakkaudesta, tuomitseminen ei auta ketään.
Tässä onkin itsellä vaikeuksia olla tuomitsematta noita rakkaudettomia ihmisiä, jotka näkevät homouden syntinä!

Onneksi ohjelmassa oli heitä, jotka puhuivat suoraan sydämestä.
Kiitos heille, aina on toivoa paremmasta maailmasta, kun ihmiset ajattelevat sydämellään.
Kiitos, arkkipiispa Kari Mäkinen, lausunnoista ohjelman jälkeen.

Ehkä vielä on toivoa.
http://www.youtube.com/watch?v=qubVo6cHAWw