Erilainen kotikäynti. Keskusteluja kuolemasta.
Vietin viikonloppua vanhempieni luona Satakunnassa, mukana oli myös serkkuni miehensä kanssa.
Sisällöltään ristiriitainen viikonloppu sisälsi sekä hervotonta naurua että keskusteluja kuolemasta.
Härskiä huumoria ja herkkää pohdintaa.
Vanhempani ilmaisivat oman tahtonsa liittyen ajankohtaan, kun he siirtyvät Valon maailmaan.
Tunsin jollain tavalla suurta arvoa heidän edessään siitä, että he jakoivat asian kanssani.
Heillä ei ole mitään sairauksia (jos nyt ei sitten äidin suvun verenpainetautia oteta lukuun) tällä hetkellä. Ikää tietysti alkaa olla. Olin liikuttunut heidän rohkeudestaan kohdata asia puhumalla siitä. Hauta- ja hautajaistoiveistaan.
Jossain vaiheessa iltaa naapuripariskunta liittyi joukkoomme, ja keskustelu siirtyi henkilökohtaiselle tasolle siitä, mitä ajattelemme elämästä, Jumalan olemassaolosta ja kuolemasta.
Seurasin pohdintaa ensin sivusta, hiljaa, kuunnellen.
Sitten äitini kysyi: Mitä sinä ajattelet näistä, Leila?
Minusta tuntui kuin olisin ensimmäistä kertaa saanut täydellisen näkyvyyden vanhempieni silmissä. Avauduin ajatuksistani, ja minut nähtiin ja kuultiin.
Ja mikä parasta, se sai toisetkin avautumaan. Minä katsoin myös vanhempiani uusin silmin.
Viikonloppu sisälsi helmiä, hetkiä, jotka mahdollistuivat, koska minä annoin itseni.
Sellaisena kuin olen. Ja sain paljon.
Sunnuntaina katsoimme äitini ja serkkuni kanssa "Seitsemäs Taivas"-ohjelman, jossa haastateltavana oli Tommy Tabermann. Aiheena mm. kuolema.
Katsottuaan omaa kuolemaansa silmiin sairautensa takia, hänen sanoissaan oli syvällistä ymmärrystä elämän ainutlaatuisuudesta. Hän oli aikanaan ajatellut olevansa "kuolematon". Sairaus pysäytti. Elämään tuli päätepysäkin tietoisuus. Hän puhui lämpimästi isästään henkimaailmassa ja sanoi aina odottavansa eräiden perhosten näkemistä. Hänelle se on merkki isältään.
Kun minä näen västäräkin, jollain lailla ajattelen sen olevan mummuni "lintusia". Lintusia, joita hän on lähettänyt lähelleni ilahduttamaan pirteydellään.
Niin, kaikelle on aikansa.
Olen joskus kirjoittanut oman muistokirjoitukseni. Minkälaisen jäljen toivoisin jättäväni maailmaan.
Ei siitä kirjoittamisesta itkutta selvitty.
Kiitos, että elän! Kiitos rakkaista ihmisistä!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
2 kommenttia:
Satakunnasta sinäkin !? Vaikka olis sen voinu arvata tosta mummusta, vaikket olis sitä suoraan kertonutkaan =)
Hieno keskustelu olennaisesta asiasta...onnittelen uudesta suhteesta vanhempiisi. Itsekin olen nähnyt siitä jo väläyksiä, vaikkei tuo aihe olekaan ollut vielä esillä.
Jukka, juu, mummu mikä mummu :) Sanotaanko niin, että vanha sananlasku kertoo enemmän kotipaikastani: "Piru oot jos Porista oot, mutta kokoperkele jos Kokemäeltä."
Minä olen siis tuo jälkimmäinen.
Satakuntalaisia on levinnyt ympäriämpäri :)
Niin, keskustelu oli jotenkin puhdistavaa. Suhde vanhempiin on kyllä mielenkiintoinen kuvio elämässämme. Ilman heitä emme olisi olemassa. Ja paradoksaalisesti oman elämämme totuus on jotain päinvastaista, kuin mitä heiltä opimme.
Tuntuu, kuin itse olisin murtautumassa ulos lapsuuden selviytymisstrategiasta ja tulossa siksi, kuka olen. Ja se tuntuu hyvältä :)
Lähetä kommentti