Kadottaessaan löytää

Sydämeni sai viime sunnuntaina oikein aimo latauksen.
Latauksen rakkautta, kiitollisuutta, iloa.

Ystäväni järjesti kiitosjuhlan, hän selätti rintasyövän.
Kuten hän sanoi:" Huomisesta ei tiedä kukaan, eletään ja iloitaan tänään!" 
Hänen elämässään tapahtui viime vuonna niin hurjia asioita, ettei yksikään Hollywood-draamakäsikirjoittaja kirjoittaisi niitä samaan elokuvaan. Se olisi liikaa.

Tuon musiikkipitoisen iltapäivän jälkeen ajatuksiin tuli monta asiaa.
Se, miten elämä näyttääkin meille arvokkaita asioita päästäessämme irti jostakin, minkä kuvittelemme tärkeäksi. Miten paljon ajatuksissamme on illuusioita, kuvia, joihin olemme takertuneet? 
Onko omassa elämässäsi meneillään illuusio? Kuva siitä, miten asioiden kuuluisi mennä? Ja takerrut siihen kuvaan peläten, että se on ainut mitä on. Mitä, jos se ei ole totta? Mitä, jos sinun varallesi on suunnitelma jostain ihan muusta, joka olisi sinun, jos vain päästäisit irti? 

Käänsin juuri yhden englanninkielisen artikkelin, jossa puhuttiin Äiti Teresasta.
Hän oli eläessään puhutellut Euroopan Parlamenttia
Pyhän Fransis Assisilaisen rukouksella


 Jumalani, tee minusta rauhasi välikappale,
niin että sinne, missä on vihaa, toisin rakkauden,
...missä loukkausta, toisin anteeksiannon,
...missä epäsopua, loisin yksimielisyyden,
...missä erehdystä, osoittaisin totuuden,
...missä epäilystä, auttaisin uskoon,
...missä epätoivoa, nostaisin luottamuksen,
...missä pimeyttä, loisin sinun valoasi,
...missä surua, virittäisin ilon ja lohdutuksen,
niin että oi Mestari,
en yrittäisi niin paljon etsiä lohdutusta
kuin lohduttaa muita,
hakea ymmärrystä kuin ymmärtää toisia,
pyytää rakkautta kuin rakastaa muita,
sillä antaessaan saa,
kadottaessaan löytää,
unohtaessaan saa anteeksi,
kuollessaan nousee iankaikkiseen elämään. 

Tänään luin erästä toista blogia, ja mieleeni nousivat voimakkaasti sanat:
kadottaessaan löytää. Omassakin elämässä olen kohdannut menetyksiä, joiden jälkeen tilalle onkin tullut jotain ihan muuta, parempaa kuin osasin kuvitella.
Elämämme tärkein vuorovaikutussuhde on suhde itseemme. Omaan sieluumme.
Voisi ajatella, että onneksi olen ollut hukassa. Kadottaessani löysin itseni. 


Uskon, että näin kävi myös elämää juhlivalle ystävälleni, jonka iloinen elämän viserrys säestää sydämeni iloa mustarastaan laulun ohella.