Harjoitusradalla

On tämä elämä merkillistä. Ja ihmeellistä.

Kun on oikein kovasti pitänyt kiinni jostakin, ja sitten antautuu, -ettei tiennytkään sitä suurempaa merkitystä asialle - tapahtuu vapautuminen.

Minulle ihmisten palveleminen on sydämen asia. Tiedän, että se on tehtävääni.
Olen tehnyt sitä koko elämäni, tietämättä että kyseessä on Tehtävä.
Kun kokosin kylpyhuonekalusteita tai autoin kenkiä asiakkaiden turvonneisiin jalkoihin, en ajatellut oman roolini suurempaa merkitystä. Tai kun kuuntelin kiukkuisen asiakkaan vuodatusta siitä, että sanomalehti oli myöhässä.

Tiedän, että olin harjoitusradalla. Harjoittelin palvelemaan.

Olin onneni kukkuloilla keski-ikäisenä naisena aloittaessani työskentelyn toiminimellä, siihen kulminoituisi kaikki oppimani, elämästä ja palvelemisesta. Ajattelin, että intuitioni on hyväksyttävä nimitys käyttämälleni työkalulle. Intuitiivisesti löysin keinoja asiakkaille heidän vaikeuksissaan, rohkaisin ja kannustin, annoin työkaluja.

Vaan en tiennyt. Oli antauduttava, että palvelemiseni ei tapahdukaan näin.
Olin oppinut antamaan, en vastaanottamaan. Maljasta ei ammeneta, jos sitä ei välillä täytetä.
Nyt olen opetellut vastaanottamista: apua sosiaalitoimistosta, työvoimatoimistosta, ystäviltä, vanhemmilta, omilta lapsilta. Rohkeutta vaatii oman rampauttavan uskomukseni muutos. En ole uhri.

Olen luonut nämä tilanteet elämääni oppiakseni jotain itsestäni. Oppiakseni totuuden itsestäni.

Päästäessäni irti vanhasta uusia ovia avautuu. Harjoitusratani jatkuu.
Ihmeellisellä tavalla saan siitä valtavasti voimaa. Että minun ei tarvitse aina tietää.
Että voin olla oppilas elämänkoulussa. Ja luottaa elämään.