Tyhjä

Ystäväni lainasi minulle kirjan nimeltä Kutsu.
Alkutekstinä ollut runo pysäytti minut.
Miten hienosti ja osuvasti joku on ajatellut.

Hetkinä, jolloin oma pää on tyhjä ja ego huutaa, että jotain pitäisi tapahtua, tuntuu lohduttavalta lukea kolahduttavaa tekstiä.
Tuntea helpotusta, että joku osaa pukea houkutteleviksi ja kiehtoviksi sanoiksi ajatuksiaan, tunteitaan.

Se antaa luottamusta, että tyhjyys on vaihe ennen seuraavaa täyttymistä.
Odottaessani täyttymystä. Täyttymistä.

Kun tuntuu, että jokainen ponnistus
upottaa suohon syvemmälle.


Ja kuitenkin, osa minusta tietää, että olen oikeassa paikassa,
oikeaan aikaan.

Mieli luo asioista illuusion, harhan. 
Kunpa jo ymmärtäisin,
mielessäni ja sydämessäni,
että kaikki on tässä ja nyt.
Jopa tyhjässä päässä.


Laitan teille pohdittavaksi, nautittavaksi, luettavaksi Kutsun aloituksen, englanniksi, se kolahtaa alkuperäistekstinä minulle. Suosittelen, lukekaa myös kirja.

The Invitation   Oriah Mountain Dreamer Canadian Teacher and Author
	It doesn't interest me what you do for a living I want to know what you ache for and if you dare to dream of meeting your heart's longing. It doesn't interest me how old you are I want to know if you will risk looking like a fool for love for your dreams for the adventure of being alive. It doesn't interest me what planets are squaring your moon... I want to know if you have touched the center of your own sorrow if you have been opened by life's betrayals or have become shrivelled and closed from fear of further pain. I want to know if you can sit with pain mine or your own without moving to hide it or fade it or fix it. I want to know if you can be with joy mine or your own if you can dance with wildness and let the ecstasy fill you to the tips of your fingers and toes without cautioning us to be careful be realistic to remember the limitations of being human. It doesn't interest me if the story you are telling me is true. I want to know if you can disappoint another to be true to yourself. If you can bear the accusation of betrayal and not betray your own soul. If you can be faithless and therefore trustworthy. I want to know if you can see Beauty even when it is not pretty every day. And if you can source your own life from its presence. I want to know if you can live with failure yours and mine and still stand on the edge of the lake and shout to the silver of the full moon, "Yes." It doesn't interest me to know where you live or how much money you have. I want to know if you can get up after a night of grief and despair weary and bruised to the bone and do what needs to be done to feed the children. It doesn't interest me who you know or how you came to be here. I want to know if you will stand in the center of the fire with me and not shrink back. It doesn't interest me where or what or with whom you have studied. I want to know what sustains you from the inside when all else falls away. I want to know if you can be alone with yourself and if you truly like the company you keep in the empty moments.   © 1995 by Oriah House, From "Dreams Of Desire" Published by Mountain Dreaming, 300 Coxwell Avenue, Box 22546, Toronto, Ontario, Canada M4L 2A0 Please click here for more information about Oriah's book.

Toivotaan, toivotaan

Ajattelin, että on parempi antaa tunnekuohujen rauhoittua, ennen kuin kirjoittaa tänne mitään.
Katselin tässä taannoin tvKakkosen Homoiltaa.
Huh, mikä takapajula tämä Suomi vielä joissakin asioissa onkaan!

Minun suvaitsevaisuuttani koettelivat suvaisemattomat ihmiset.
Miten voimakasta onkaan halu tuomita toisia! Onko tekopyhyyttä se, että toisaalla ollaan niin kristillisiä, ja toisaalla niin suvaitsemattomia?

Minulle on päivänselvää, että me kaikki olemme samasta lähteestä. Kenelläkään meistä ei ole varaa tuomita toista. Eikö se ole itsensä ylentämistä? Siis jos alkaa tuomita ihmisiä sen perusteella, ketä he rakastavat?
Ei, anteeksi vaan Päivi Räsänen ja piispa Matti Repo, minä en suostu ymmärtämään kantaanne.

Nuorin lapseni kysyi minulta (pari päivää ennen tätä homoiltaa): " Äiti, mikä on homo?"
Kerroin hänelle: Hän on ihminen, mies, joka rakastaa miestä, ja haluaa olla parisuhteessa toisen miehen kanssa, samoin kuten nainen ja mies voivat olla parisuhteessa. Tai nainen ja nainen. Hetkeksi ilme muuttui vakavaksi ja surulliseksi:"Äiti, ne ei sitten voi saada lapsia?" Sanoin, että voivat adoption kautta. (minulla oli hieman laajentunut käsite siitä). " Ai, no hyvä!" hän sanoi ilahtuneena.
Hänen mielipiteensä oli, että kaikilla olisi oikeus lapsiin.

Maailmassa tarvitaan enemmän tekoja rakkaudesta, tuomitseminen ei auta ketään.
Tässä onkin itsellä vaikeuksia olla tuomitsematta noita rakkaudettomia ihmisiä, jotka näkevät homouden syntinä!

Onneksi ohjelmassa oli heitä, jotka puhuivat suoraan sydämestä.
Kiitos heille, aina on toivoa paremmasta maailmasta, kun ihmiset ajattelevat sydämellään.
Kiitos, arkkipiispa Kari Mäkinen, lausunnoista ohjelman jälkeen.

Ehkä vielä on toivoa.
http://www.youtube.com/watch?v=qubVo6cHAWw

Tilauksia

Olin elämäni ensimmäistä kertaa kuuntelemassa Erkki Lehtirantaa, suosittua henkistä astrologia, journalistia, muusikkoa, kouluttajaa.

Minuun hänen ajatuksensa upposivat yhtä kevyesti kuin olisin syönyt Fazerin Sinistä.
Herkkua alusta loppuun.
Taas yksi esimerkki miehestä, jolla on sydämen viisautta. Heitä on ilmaantunut polulleni, kuin hetken valaisten tietäni  eteenpäin.
Antaen luottamusta ja toivoa. Matkaamme kohti parempaa tulevaisuutta, jossa merkitystä on ihmisellä, sillä mitä hänen sydämessään on.

Ajatuksen voimasta hän puhui pysäyttävästi. "Jokainen ajatus on universumille tehty tilaus".

Niin.
Jos sinun olisi kirjoitettava ylös jokainen ajattelemasi ajatus, minkälainen sepustus siitä tulisi? Yhden päivän ajalta.
Olisiko se kaunista luettavaa? Vai kenties jotain ihan muuta? Minkälaista tilausta sinä lataat joka päivä universumiin?

Minulla on tällä hetkellä menossa ajatusvoimalause: Kaikki on mahdollista!
Jos huomaan, että edes alkulauseen verran meinaan mennä miinuksen puolelle, peruutan ajatuksen, ja tietoisena ajattelen: Kaikki on mahdollista!

Kuulostaa helpolta. On kuulkaa vaatinut vuosien harjoittelun.
Tästä minä olen ennenkin kirjoittanut.
Että kuuntelehan itseäsi, mitä sinä olet tilannut elämääsi?




 

Rokotuspainostusta

Kävin viime viikolla nuorimman lapseni 6-vuotisneuvolassa.
Etukäteen jännitti, sillä viimevuotinen käynti ei jättänyt positiivista oloa. Minä kun kieltäydyin lapseni rokottamisesta.
Hankin tällä kertaa lisätietoa rokotusten haittavaikutuksista, valmistauduin puolustamaan näkemystäni. Viime kerran hyökkäys näkemystäni kohtaan tuntui asiattomalta.


Hups, ilman mitään esittelyitä nuori naishenkilö lykkäsi paperin poikani eteen ja pyysi häntä piirtämään samat kuviot viereen. Lyhyt kysymys minulle: Miten teillä on mennyt?
Vastailin parhaani mukaan, koettaen samalla keventää tunnelmaa, sillä taustalla istuvan terveydenhoitajan (sen, joka syyllisti minut vuosi sitten) kehonkieli vaikutti viestivän hiukan jännittyneisyyttä.


Kysymykseen, onko teillä jotain huolia, poikani vastasi: Viime viikolla meidän vessanpönttö oli rikki, se painnallusnappula siis.


Että siinä teille vastausta.

Peruskuviot menivät hyvin, painon mittaus, pituus, näön tarkistus.
Sitten tultiin kysymykseen: Entä ne rokotukset?
Sanoin kiitos ei.
Niin, että sinä et sitten ole muuttanut kantaasi, aloitti terveydenhoitaja. Se on vaan niin, että valitettavasti näitä tauteja ei tuolla kannalla saada koskaan tästä maasta loppumaan.
Ennen kuin hän pääsi taas syyttelyn linjalla jatkamaan, keskeytin ja sanoin, juu, kuulin tuon jo viime vuonna.
Vastasin, että kumpikaan heistä ei voi taata, että noista rokotteista ei tule juuri tälle lapselle sivuoireita. Ja jos jotain tulisi, vakavaakin, niin mikään ei korvaisi menetettyä terveyttä eikä  muutakaan, sillä lääkeyhtiö luistaa vastuusta mainitsemalla sivuvaikutukset rokotteen tiedoissa.


Terveydenhoitajan kommentti oli maininta tutkimustuloksista koskien maita, joissa kaikki rokottamalla on saatu tauteja häviämään. Kysyin:  voidaanko todistaa, että rokotus on ollut ainoa syy tautien häviämiseen? On olemassa tutkimuksia maista, joista ei ole pakkorokotuksia, eikä myöskään kuolintapauksia ko.taudeista. Terveydenhoitaja pyöritteli silmiään ja sanoi, ettei hän ole koskaan lukenut tuollaisista tutkimuksista.

Sain kokea melkoista painostusta, ja vielä kysymys: Nyt ei sitten rokoteta, vaikka täällä on MPR antamatta? Sanoin edelleen, että kiitos ei.

Huh. Sanoin, että onneksi Suomessa saa valita, ottaako rokotuksen vai ei, vaikka se ei aina siltä tunnu. Yhteiskunta ja media ovat esimerkiksi sikainfluenssarokotteen kohdalla olleet melko yksisuuntaisia: kuolet, jos et ota rokotusta. Joukkohysteriaa luotiin kovalla painostuksella ja pelottelulla.
Huh. Kuinka moni ihminen sai tiedon mahdollisista haitta/sivuvaikutuksista ennen rokottamista?
No nyt ollaan ihmettelemässä, mitä kaikkea noistakin on seuraamassa. Narkolepsia taitaa olla vain jäävuoren huippu.


Oletko koskaan pohtinut, miksi näitä rokotteita luodaan?
Onko mielessäsi käynyt, että yksi syy on se, että aikuisten poissaolot työelämästä tulevat yhteiskunnalle kalliiksi? Jos lapsi sairastaa, kuka hoitaa häntä kotona? Tässä tehoyhteiskunnassa ei ole aikaa sairastaa. Rokotteet kehiin, jotta vältytään turhilta sairauslomapäiviltä.

Valitettavasti harva saa tietoa näistä vaaratekijöistä. Yksi rohkea äiti on noussut julkisuuteen. Hänen lapsensa kuoli Calmette-rokotuksen aiheuttamaan tuberkuloosin jälkitilaan. (Nelosen Uutiset 22.8.2010) Hän on nostamassa syytettä THL:ää vastaan.

Suomen neuvolajärjestelmä on perusajatukseltaan hyvä. Miksi vaan on niin vaikea saada sitä ajantasalle näiden rokotusten haittojen suhteen? Miksi lääkefirmat sanelevat tahdin?



Tätä pohtii, jälleen kerran, tämä täällä. 

Olettamuksia ja faktaa

Olin tänään taas hellimässä itseäni meren syleilyssä.
Mikä ihana kesä tämä onkaan ollut, aurinkoa on riittänyt!

Poikani polskiessa vedessä, makoilin välillä rannalla kuin savannileijona, silmät puoliummessa, tarkkaillen häntä ja ympäristöä, kuunnellen luonnon ääniä.
Ja vähän muutakin.


Lähellämme oli peiton päällä makoilemassa mies ja nainen, otaksun aviopari, ja heillä mukanaan poika, ehkä noin 6 - 7-vuotias, ja toinenkin, muistaakseni pienempi.
Niin, muistaakseni.
Näin heidät jo toistamiseen, ja ensimmäisellä kerrallan nainen läksytti lähinnä miestään.
Tänään vuorossa oli poika.
Hän sai kuulla äidiltään melkoisen litanian kirosanoja, juostessaan peiton ohi niin, että kai hieman hiekkaa lensi äidin päälle. Tuli v:llä alkavaa, ja h:lla alkavaa tekstiä.
En tiedä oliko mies jo aiemmin niin läksytetty, ettei saanut sanottua mitään tilanteessa
 vaimolleen. En usko, että sanoo koskaan.

Katsoin, kuuntelin ja olin hiljaa. Järkyttyneenä.
Jälkeen päin kadutti, etten saanut sanottua mitään.
Harmitti sen pienen pojan puolesta.

Toinen asia, mitä ympärilläni kuului, oli uhkauksia.
Lapsia uhkailtiin eri vanhempien tahoilta ties minkälaisilla asioilla.
Omia lapsia siis.

Miettivätköhän he koskaan, miten kohtelevat omia lapsiaan tai miten puhuvat heille?

Ymmärrän, että aikuisilta joskus pinna palaa.
Tuntui vain, että tämä oli näiden lasten kohdalla ihan arkipäivää.
Surullinen olettamus, en voi tietysti tietää.

Onneksi ympärilläni oli myös niitä aikuisia, joille tuntui kesäisen päivän suurin onni löytyvän lähellä olevista lapsistaan.
Minulla oli sellainen päivä.


Poikani juoksi vesimärkänä luokseni, sipaisi poskeani, antoi suukon ja sanoi: "Äiti, mä rakastan sua!" ja tuli viereeni köllöttelemään.
Kesän lapsia kun olemme molemmat.
Savannileijonia.








 

Sähläystä

Laitan tähän, kun en muuta paikkaa keksi:
anteeksi, Eebu tai jotain siihen suuntaan, olin julkaisemassa kommenttiasi, kun kone teki jotain, tai mun sormet osui väärille nappuloille, ja teksti hävisi!
eli kiitos, laitatko uudestaan?

Sydämen asia

Hymyilyttää.
Monestakin syystä.

Minulla oli aivan sanoinkuvaamattoman ihana viikonloppu kesäseminaarissa Helsingissä, kulttuurikeskus Sofiassa.
Henkisen yhdistyspiirimme kattaus ympäri Suomea oli paikalla ja ohjelma sen mukaista.
Sielun ja sydämen ravintoa sai myös ihanasta merellisestä ympäristöstä, luonnosta, ihmisistä ja kauniista ikoneista, joita kulttuurikeskus oli tulvillaan.

Itse en ole ortodoksi, mutta ikonit ovat aina puhutelleet minua.

Hymyilyttää siksikin, että mieleeni tuli äsken ajatus: näkymätön lapsi puuhastelee näkymättömien asioiden kanssa, ja näkymättömän maailman kanssa.
Onkohan tässä joku elämän paradoksi?

Olen harannut vastaan omaa polkuani. Sydämeni asiaa. 
Sielunsuunnitelmaani.
Että jos otan käyttöön vain vähän, jotain. Että jos antaudun vain pikkuisen, hallitusti.
Että minä pysyn ohjaksissa.
Että. Ja jotta.

Viime viikonlopun kokemukset vahvistivat, että näitä näkymättömiä asioita kuuluu sielunsuunnitelmaani. Niin vahva ilo ja kiitollisuus täyttivät koko olemukseni.
istuin perjantai-iltana vessanpöntöllä ja itkin ilosta.
Että olen saanut kokea niin ihanan päivän, täynnä rakkautta.
Olisin voinut tietysti valita kauniimman paikan iloitkulleni, mutta jollain lailla tuo paikka
oli juuri oikea. 
Tässä elämässä laskettuna minä olen niin monen monta päivää viettänyt vessassa laatoittamassa, kivulla, että tuntuu kuin nyt elämässä olisi alkanut ihan uusi vessakulttuuriaika.
Ilon aika!

Hymyilyttää, hieman yli kaksi kuukautta ilman kahvia, ilman migreeniä. Pari pientä alkua oli, mutta menivät ohi. Kiitollisuus, ilo suuri asiasta ja päälle hurraa-huudot vihreälle teelle. 

Hymyilyttää, kun sain tietoa menneistä elämistäni. Monta asiaa tässä elämässä loksahti kohdilleen. Minun elämässä. Ei sinun tarvi uskoa.

Hymy avaa sydäntäni. 
Aika irrottaa käsijarru ja antaa elämän viedä.
Tapahtukoon Sinun tahtosi, sillä minä en aina tiedä.
Minä opettelen vasta luottamaan siipiini.
Lennetään yhdessä!